Jännittävää tutkailla, mitä muut puuhastelevat sosiaalisessa mediassa. Tutustuin kahden organisaation ja yhden yrityksen sosiaalisen median käyttöön. Kohteena olivat organisaatioiden ja yrityksen Facebook-sivut ja YouTube-kanavat. Yllätyin siitä, miten yleistä sosiaalisen median käyttö ylipäätään on. Selkeästi Facebookin käyttö ja päivittäminen on jokaisen tutustumani organisaation tai yrityksen kohdalla yleisempää kuin YouTube-kanavan. Facebookin päivittäminen kuva- ja tekstisisällöllä on selkeästi helpompaa ja nopeampaa. Ja organisaation työntekijät ovat todennäköisesti itsekin käyttäneet Facebookia. YouTube-kanavat ovat ehkä kohtalaisen uusi sosiaalisen median käyttötapa. Tämän päätelmän tein siksi, että kaksi tutustumiskohdettani olivat käyttäneet YouTube-kanavaa noin vuoden verran ja kolmas parisen vuotta. Jokaiselta kanavalta löytyi muutamia videoita. Videoiden tuottaminen tutustumisen perusteella on selkeästi työläämpää ja vasta aluillaan oleva sosiaalisen median käyttömuoto.

Sisältö Facebookissa oli selkeästi suunnattu sekä organisaation tai yrityksen asiakkaille että alan ammattilaisille.  Ammattilaisille mainostettiin heille suunnattuja tapahtumia, kerrottiin avoimena olevista työpaikoista, jaettiin alaan liittyviä artikkeleita ja julkaisuja ja blogeja. Asiakkaille mainostettiin heille suunnattuja tapahtumia ja esiteltiin organisaation työntekijöitä. Jokaisella Facebook-sivulla myös esiteltiin organisaation tai yrityksen toimintaa, jonka avulla organisaatiosta halutaan välittää positiivista mielikuvaa kaikille sivustolla käyville. Organisaation toiminnan esittely oli selkeästi tavoitteena suurimmassa osassa Facebookissa olleista päivityksistä. Sekä ammattilaisille että asiakkaille suunnattu viestintä Facebook-sivustolla kulki sulassa sovussa uutisvirtana. Ajattelisin, että tiedottaminen tällä tavoin tuo asiakkaita ja ammattilaisia lähemmäs toisiaan ja tekee organisaation toiminnasta läpinäkyvämpää, koska asiakkaat ja ammattilaiset näkevät koko uutisvirran. Facebook-sivuilta löytyi jokaisen organisaation ja yrityksen yhteystiedot sekä toiminta-ajatus, joten sitä kautta on helppo lähteä tutustumaan organisaation toimintaan laajemmin, mikäli siihen on tarvetta. Facebookissa tutustumieni organisaatioiden ja yrityksen toiminta oli melko samanlaista.

YouTube-kanavilla eroa videoiden sisällössä oli hieman enemmän. Isommat organisaatiot esittelivät videoissa omaa toimintaansa. Toisen organisaation YouTube-kanavan sisältö painottui selkeästi organisaation yhden toimintamuodon markkinointiin ja esittelyyn. Toisen organisaation toiminta painottui organisaatiossa kehitettyjen asioiden esittelyyn toiminnan esittelyn lisäksi. Kehittämisen esittely tälle organisaatiolle on tärkeää myös siksi, että organisaation toiminta on valtion rahoittamaa ja sen vuoksi tehdyn kehittämistyön on oltava kaikkien saatavilla. Yrityksen YouTube-kanava sisälsi ideoita toisten samaa ammattia harjoittavien työhön sekä muiden asiakasta palvelevien organisaatioiden palvelujen käytön opastusta ja esittelyä.

Yhteenvetona Facebookin ja YouTuben käytöstä voisin todeta, että selkeästi Facebookin käyttö on yleisempää, mutta YouTube-kanavan käyttö vaikuttaa olevan lisääntymässä. Facebookin käyttäminen on selkeästi helppoa ja nopeaa. YouTube-videot taas vangitsevat katsojan ja tuovat konkreettisemmin esille toiminnan sisältöä ja tuovat esiin elävämmin ideoita, joita ammattilaiset toisilleen jakavat. Molemmissa on omia, hiukan erilaisia hyviä puolia. Vaikuttaisi kuitenkin, että sosiaalisen median välityksellä sekä organisaatioiden että yritysten on helppo luoda positiivista mielikuvaa toiminnastaan.